Mitä voisi tietää piilolinsseistä?

Piilolinssit ovat nykyaikainen tapa korjata näköä. Ne ovat mukavia ja näkymättömiä silmälasien korvikkeita, antavat suuremman vapauden liikkua kaikissa olosuhteissa ja niillä voidaan muuttaa silmien väriä. Mutta samalla piilolinssit tarvitsevat päivittäistä hoitoa, niiden käyttöaika on rajoitettu, virheet piilolinssien hoidossa ja käyttöjärjestyksen noudatuksessa voivat vahingoittaa sarveiskalvoa.

Piilolinssien historia

Niin kauan, kuin ihmiskunta on ollut olemassa, on ollut myös näköhäiriöitä. Aika, milloin silmälasit keksittiin, on tietämättä, se on jäänyt historian hämäryyteen. Ne ilmestyivät 13. vuosisadan lopulla Italiassa.

Piilolinssit keksi aikoinaan Leonardo da Vinci, mutta hänen aikomuksensa ei ollut korjata niillä näköongelmia, vaan testata silmän mukautumiskykyä.

Näköongelmien korjaamiseen suositteli piilolinssien käyttöä sir John Herschel vuonna 1845, mutta ei toteuttanut ajatustaan. Ensimmäiset toimivat piilolinssit valmisti saksalainen lääkäri Adolf Eugen Fick vuonna 1887. Nämä olivat alkeellisia ja niitä voitiin pitää vain pari tuntia.

Kovat piilolinssit otettiin käyttöön Amerikassa viime vuosisadan 40- luvulla ja ne ovat osoittautuneet erittäin mukaviksi niille, joille ne soveltuvat. Ne valmistetaan pleksilasista ja ovat varsin yksilöllisiä. Suurin ongelma onkin se, että vain joka viides pystyy käyttämään sen tyyppisiä piilolinssejä. Siitä syystä on sen tyyppisten piilolinssien valmistus jäänyt melko harvinaiseksi.

Pehmeiden piilolinssien alalla teki läpimurron akateemikko Otto Wichterle, jonka artikkeli aiheesta ilmestyi vuonna 1959 Nature- aikakauslehdessä. Hänen keksimä pehmeä materiaali vesipitoisuudella 38 % oli perustana useimpien pehmeiden piilolinssien tuotannolle kaikkialla maailmassa. Pehmeät piilolinssit ovat paljon mukavammat kuin kovat linssit, joten piilolinssien soveltuvuus parantui.

Piilolinssien materiaali kehittyy jatkuvasti. Viime aikoihin asti valmistettiin kaikki pehmeät piilolinssit HEMA- sta tai jostain muusta hydrogeelistä, joka sisältää erilaisia lisäaineita piilolinssien parantamiseksi. Hydrogel- linssin hapenläpäisykyvyn määrää sen vesipitoisuus. Mitä korkeampi on linssin vesipitoisuus, sitä korkeampi on sen hapenläpäisykyky (Dk/ t- luku). Mutta linssin vesipitoisuuden lisääntyessä linssi muuttuu paksummaksi, mikä vähentää hapenläpäisykykyä (Dk/ t- luku). Dk/ t- luku osoittaa, mikä määrä happea läpäisee sarveiskalvon yhtä pinta-alayksikköä kohti, eli toisin sanoen luku ilmoittaa, kuinka sarveiskalvo ”hengittää” linssin alla.

Nykyaikaisilla Hydrogel- linsseillä Dk/ t- luku ei saa olla matalampi kuin 40. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos Dk/ t- luku on yli 30, niin 95 % linssikäyttäjistä ei koe hapen puutetta linssien päiväkäytössä. Jotta linssejä voisi pitää pidemmän ajan, tuli etsiä materiaali, jonka Dk/ t- luku on vähintään 87.

Viime vuosisadan 80-luvulla yritettiin ottaa pitkäaikaiseen käyttöön silikoni- linssejä. Mutta niiden leviämistä rajoittivat silikonien huonot ominaisuudet, kuten hydrofobisuus, lipidien runsas kertyminen linssin pinnalle ja liiallinen joustavuus. Johtuen silikonien liiallisesta joustavuudesta ja kyvyttömyydestä päästä läpi nestettä ja veteen liuenneita aineita, liimautumisesta silmän sarveiskalvoon ja linssin häiriintyneestä liikkuvuudesta oli linssien käyttö epämukavaa.

Uusi suunta piilolinssien maailmassa on Silicon Hydrogel- linssit. Ensimmäistä kertaa on onnistunut yhdistää silikonin hyvä hapenläpäisykyky ja hydrogeelin tehokas nesteen kuljetuskyky, erittäin hyvä kosteutus ja hydrofiilisuus. Nämä piilolinssit eroavat Hydrogel- linsseistä matalan vesipitoisuuden (24 %) ja korkean Dk/ t- luvun johdosta.
Silicon Hydrogel- linssien Dk/ t- luku on vähintään 110, joka takaa silmän sarveiskalvon hyvän aineenvaihdunnan vaikka kuukauden jatkuvan käytön aikana.